Vesikouruja kutsutaan myös kansan kielellä ränneiksi, mutta niillä tarkoitetaan samaa asiaa. Talon kattorakenteeseen kuuluvat vesikourut ovat isossa osassa suojaamassa taloa veden aiheuttamilta vahingoilta. Niiden tehtävä on kerätä sade- ja sulamisvedet ja ohjata ne pois talon perustusten ja rakenteiden läheisyydestä.
Vesikourujen puhdistus on suositeltavaa tehdä vähintään syksyisin ja tarpeen vaatiessa myös keväisin, sillä niihin kerääntyvät lehdet ja muut roskat voivat estää veden virtaamisen vapaasti pois katolta. Jos vesikourut pääsevät tukkeutumaan, alkaa vesi kertyä niihin, aiheuttaen moninaisia ongelmia, kuten…
Vesivahingot
Tukkeutuneissa ränneissä vesi ei pääse valumaan salaojakaivoihin, jolloin yli vuotava vesi saattaa aiheuttaa kosteusongelmia otsalautoihin, seinärakenteisiin ja sokkeliin.
Tuhoja tekevä jää
Rännien puhdistus talvea varten on tärkeää. Kylmään aikaan tukkeutuneet kourut voivat aiheuttaa jäämuodostelmia. Jos sulamisvesi ei pääse virtaamaan pois, se jäätyy kouruihin, muodostaen raskaita jäämassoja. Ne voivat vahingoittaa sekä kouruja että kattoa ja aiheuttaa kosteutta sulaessaan.
Hyönteiset ja muut tuholaiset
Erilaiset hyönteiset ja tuholaiset – aina ampiaisista jyrsijöihin – hakeutuvat usein lehti- ja roskakertymiin ja luovat pesiä talon lähelle.
Ohjeet ja vinkit vesikourujen puhdistustyöhön
Aikatauluta
Kourut ja rännit suositellaan puhdistettavan kahdesti vuodessa. Toimenpide on hyvä ottaa osaksi kevään ja syksyn puutarhanhoitoa, sillä ne on tärkeä puhdistaa keväällä ennen kevään sateita ja taas syksyllä, kun lehdet ovat pudonneet puista.
Valmistaudu
Ennen puhdistuksen aloittamista on hyvä varmistaa, että kotoa löytyy tarvittavat työkalut ja suojavarusteet. Tarvitaan suojakäsineet ja -lasit, sekä tarvittaessa vakaat tikkaat tai telineet, joiden avulla pääsee turvallisesti rännien luo. On myös olemassa erilaisia rännien puhdistukseen tarkoitettuja puutarhatyökaluja, joilla voi maasta käsin puhdistaa rännejä.
Roskien ja lehtien poisto
Jos apuvälineitä ei ole käytössä, on eloperäinen jäte poistettava ränneistä käsin. Jos syöksytorvissa on tukkeumia, on olemassa erilaisia vaijereita ja työkaluja niiden rassaamiseksi. On myös huomionarvoista, että irtotikkailla työskentely aiheuttaa monia vaaratilanteita.
Huuhtele
Kun kourut ja rännit ovat tyhjät roskista, huuhtele ne vedellä. Näin saadaan varmistettua, että myös mahdolliset jäljellä olevat pienet roskat ja lika poistuvat. Samalla tulee tarkastettua, että vesi virtaa vapaasti ja sujuvasti koko pituudelta.
Tarkista vauriot
Kourujen ja rännien puhdistuksen yhteydessä on hyvä tarkistaa mahdolliset vauriot tai halkeamat. Mikäli vuotavia liitoksia tai halkeamia löytyy, on ne hyvä korjata mahdollisimman pian. Tarvittaessa on hyvä ottaa yhteyttä ammattilaiseen, joka osaa vaihtaa vaurioituneet osat.
Pidennä vesikourujen elinkaarta
Säännöllinen rännien puhdistus voi jopa tuplata niiden eliniän, siksi olisi hyvä pitää huolta, että ylläpito on jokavuotisessa talon huolto-ohjelmassa.