Myynti 010 2124862

Kattokumppanien tarina

Olemme ihmisten ja kattojen kumppaneita

Me kattokumppanit uskomme, että kukaan ei halua tehdä kattoremonttia. Se on silti välttämätöntä, jos odotamme olohuoneessa katosta tippuvia pisaroita.

Haluamme pitää katostasi niin hyvin huolta, ettei kattoa tarvitse uusia kokonaan. Haluamme tehdä myös viisasta liiketoimintaa, jotta me yrittäjät sekä työntekijät saamme palkan työstämme, ja saamme toteuttaa unelmia sekä pitää huolen perheistämme.

Vietämme töissä ison ajan elämästämme. Tulemme aina pitämään huolen siitä, ettei Kattokumppaneilla työskentely ole välttämätön pakko selvitäkseen laskuista, vaan teemme työstä osan onnellista arkea.

Onnellisten työntekijöiden kautta olemme saavuttaneet markkinoiden suurimman kilpailuedun; Onnellisen, meistä suomalaisista miehistä ja naisista marssivan rintaman, säästääksemme ihmisiltä joka vuosi miljoonia euroja taistelussa turhia kattoremontteja vastaan!

"Haluamme varmistaa, ettei yksikään omakotiasuja tee enää turhaa kattoremonttia",
Heikki Väyrynen, yrittäjä

Näin me toimimme

Kuuntelemme

On olemassa paljon kattoja, joille ei oikeasti tarvitse tehdä muuta kuin tarkastus. Siksi kuuntelemme talon omistajan toiveet.

Kerromme

Valokuvaamme katon, jotta talon omistajat saavat realistisen käsityksen siitä, missä kunnossa katto on. Kerromme myös kaikki havaitsemamme asiat, mitä olisi hyvä tietää.

Autamme

Jos katto olisi aika huoltaa, voit luottaa siihen, että teemme sen mahdollisimman kustannustehokkaasti, parhaalla ratkaisulla.

Sinun ja kattosi kumppanina, Kattokumppanien yrittäjät

Heikki Väyrynen
Toimitusjohtaja

puh. 010 212 4860

Kai-Eerik Kuosa
Myyntijohtaja

puh. 010 212 4862

Ota yhteyttä

    Käsittelemme henkilötietojasi
    tietosuojaselosteemme mukaisesti.

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.